
Jätealan viestintäväki kokoontuu Seinäjoelle 28.10.2009
Lakeuden Etappi isännöi valtakunnallisia jätehuollon viestintäpäiviä
Seinäjoelle kokoontuu 4.-5. päivinä marraskuuta sata jätehuollon ja viestinnän ammattilaista, kun Lakeuden Etappi Oy:n ja JLY – Jätelaitosyhdistys ry:n järjestämät jätehuollon viestintäpäivät 2009 käynnistyvät. Etappi isännöi tapahtumaa. Edelliset viestintäpäivät järjestettiin vuosi sitten Torniossa. Seinäjoen päivät ovat järjestyksessä 16. viestintäpäivät.
Päiville kokoontuu jäte- ja ympäristöalan sekä viestinnän asiantuntijoita ja ammattilaisia kautta Suomen alan ajankohtaisten teemojen ja kouluttautumisen merkeissä.
Tiedotus ja jäteneuvonta ovat kunnallisissa jäteyhtiöissä tärkeitä toimintoja ja niihin panostetaan merkittävästi, jo siitäkin syystä että ne ovat lakisääteistä toimintaa. Kuntalaisille jaetaan monin eri tavoin tietoa ja heitä opastetaan esimerkiksi jätteen synnyn ehkäisyssä sekä jätteiden lajittelussa. Jäteneuvonnan kohderyhminä ovat usein lapset ja nuoret.
Päivien nimenä on ”Viesti paukahtaa Lakeurelta” ja teemoina paikallisuus sekä jätteettömyys. Seminaarissa toteutetaan käytännön tasolla valtakunnallisen jätehierarkian ykkösasiaa; jätteensynnyn ehkäisyä. Teema on huomioitu kaikessa mahdollisessa aina kokousjärjestelyistä jätteiden lajitteluun tapahtumapaikalla.
Tilaisuudessa ei esimerkiksi jaeta perinteisiä seminaarikansioita luentomateriaaleineen, vaan muistitikut, jotka voi kierrättää uudelleenkäytössä. Myöskään esimerkiksi kertakäyttöastioita ei tilaisuudessa nähdä. Tarjoiluissa suositaan lähiruokaa. Tapahtuma järjestetään Seinäjoen Sokos Hotelli Lakeudessa.
Viestintäpäivien ohjelmassa on viestinnällisten aiheiden lisäksi esimerkiksi Lakeuden Etapin toiminnan ja Mustasaareen rakennettavan jätevoimalan esittely sekä paikallisväriä tuomassa vierailut Lapuan Vanhaan Paukkuun ja Ilmajoen Koskenkorvalle. Paikallisina esiintyjinä ovat Etapin oman väen lisäksi esimerkiksi Yle Pohjanmaan alueradion päällikkö Pekka Autio, joka puhuu maakuntaradioiden toiminnasta tänään, ja näyttelijä Laura Jurkka Seinäjoen kaupunginteatterista.
JLY - Jätelaitosyhdistys ry edustaa kuntien jätelaitoksia ja alueellisia jätehuoltoyhtiöitä. Yhdistyksen jäsenlaitokset toteuttavat jo noin 5 miljoonan suomalaisen jätehuoltoa. Yhdistykseen kuuluu 35 kunnallista jätelaitosta ja 28 yhteistoimintajäsentä maastamme.
Jätelaitosyhdistys toimii yhdyssiteenä jäsentensä kesken, kehittää jätelaitosalaa ja turvaa julkisen jätehuollon toimintaedellytyksiä. Tiivistä yhteistyötä tehdään alan viranomaisten kanssa. Yhdistys osallistuu yhteistyöhön myös alan kansainvälisissä järjestöissä.
» Takaisin » Uutisarkisto










