
Etappi hakee kuusen taas maksutta 15.12.2009
Joulun aika on haasteellista jätehuollolle
Joulun aika aiheuttaa jätehuollon koko ketjulle lisähaasteita. Jätettä syntyy nykyjoulua vietettäessä paljon sekä jouluun valmistauduttaessa että joulun jälkeen. Vähemmällä jätemäärälläkin voisi selvitä, eikä ekologisempi joulu ole mitenkään utopiaa. Näin sanoo asiakaspalvelupäällikkö Paula Haanpää Lakeuden Etapista.
”Jätehuollossa työmäärä lisääntyy jouluna jätekuljetuksissa, jäteasemilla sekä jätteen käsittelyssä ja vastaanotossa”, Haanpää toteaa. Tämä johtuu siitä, että jo ennen joulua ihmiset alkavat siivota nurkkia ja tehdä tilaa joululle, eli uusille tavaroille. Tällöin riittää vipinää paitsi Korvatunturilla myös jäteasemilla.
Erityisesti joulu työllistää jätekuljettajia, joiden on suoriuduttava jäteastioiden tyhjennysurakasta ennen joulua ja tehtävä sama työmäärä lyhemmällä työviikolla.
Itse jouluna jätteen määrää lisäävät joululahjat, jotka on usein pakattu useaankin kertaan erilaiseen pakkausmateriaaliin. Tähän Haanpäällä on olemassa kaksi hyvää neuvoa: suosi lahjojen antamisessa palveluja tavaroiden sijasta ja lajittele syntyvät jätteet.
Haanpää sanoo itse myös tekevänsä niin kuin ”saarnaa”, eli läheisille on luvassa lahjakortteja palveluihin ja myös itse tehtyä.
”Suosittelen antamaan lahjaksi erilaisia palveluja, esimerkiksi lahjakortteja hierontaan, parturiin, kosmetologille, teatteriin tai kuntosalille”, hän neuvoo. Hyvä lahja voi olla myös vaikka siivousapu isovanhemmille tai itse tehdyt leivonnaiset. Mikäli haluaa kuitenkin ostaa tavaraa ja tuotteita, niin kannattaa ostaa kestävää sekä suosia suomalaista ja lähituotteita. Tämä on paitsi ekologista, myös työllistävää.
Joulun jätevuori koostuu pakkausmateriaalista, naruista, pahvista, käärepaperista, muovista ja kartongista. Joulupöydästä saattaa jäädä tähteitä. Jätettä ovat myös joulukuuset, muoviset hautakynttilät, uudenvuoden tinat ja ilotulitteet.
Kartongit ja pahvi maksutta jäteasemalle,
Etappi hakee kuusen maksutta
Jätettä kuitenkin juhlapyhinä syntyy enemmän tai vähemmän, kokonaan siltä ei välty. Siispä asianmukainen ja oikea lajittelu on tärkeää, jotta saadaan hyödynnettävät jätteet erilleen kaatopaikkajätteistä, eikä kaatopaikka kuormitu.
Joulupöydän jätteistä iso kinkun luu kuuluu kaatopaikkajäteastiaan, ei biojäteastiaan. Jähmettyneen rasvan voi laittaa biojäteastiaan tai omaan kompostoriin, samoin kinkun nahkan.
”Lahjapaperit tulee laittaa omaan jäteastiaan”, Haanpää kertoo. Värikkäät käärepaperit sisältävät paljon väriaineita, jolloin niitä ei voida käyttää uudelleen paperinkeräyksessä. Hänen mielestään kannattaakin suosia uudelleen käytettäviä lahjapusseja tai paketteja.
Käytöstä poistetut jouluvalot ovat sähkö- ja elektroniikkaromua ja ne otetaan maksutta vastaan Etapin jäteasemilla. Lahjapakkausten aaltopahvit ja kartongit voi viedä jäteasemille maksutta. Pakkausjätteistä muovi ja styroksi kuuluvat omaan jäteastiaan. Jäteasemilla ne otetaan maksullisena kaatopaikkajätteenä tai maksullisena energiajakeena, jäteasemasta riippuen.
Etappi tarjoaa tänäkin jouluna maksuttoman kuusen hävityksen niille toimialueensa asukkaille, jotka jättävät sen kokonaisena ilman pakkaamista oman jäteastiansa viereen
”Uudenvuoden tinat ovat ongelmajätettä, jonka voi viedä maksutta jäteasemille. Räjäytetyt ilotulitteet kuuluvat omaan kaatopaikkajäteastiaan, räjäyttämättömät poliisilaitokselle”, Haanpää neuvoo.
Haudoilla käytettäväksi hän suosittelee kestävää lyhtyä ja sen sisällä tavallista kynttilää, ei muovisia kertakäyttökynttilöitä, joista kertyy paljon muovijätettä.
Lisätietoja: Lakeuden Etappi Oy, asiakaspalvelupäällikkö Paula Haanpää, puh. 050 387 3937
» Takaisin » Uutisarkisto










