Ajankohtaista

Etappi keskittää jäteasemapalvelut Kauhavalla 01.09.2011

Etappi keskittää jäteasemapalvelut Kauhavalla

Ylihärmän maanantain aukiolopäivä lisätään Salokujan jäteasemalle


Lakeuden Etappi keskittää jatkossa Kauhavan jäteasemapalvelut Salokujan jäteasemalle. Ylihärmän jäteaseman toiminta lopetetaan loka-marraskuun vaihteessa, niin että viimeinen aukiolopäivä on 31.10. Samalla Salokujan jäteasema saa yhden aukiolopäivän lisää, kun Ylihärmän nykyinen aukiolopäivä, maanantai, lisätään Kauhavan nykyisten tiistain ja torstain aukiolopäivien lisäksi.

Jäteasemapalvelujen keskittäminen johtuu siitä, että Kauhavan kaupunki on irtisanoutunut Etapin osakassopimuksesta 1.1.2013 alkaen. Irtisanomisaika on osakassopimuksen mukaan kaksi vuotta. Kauhavan kaupungin alueelle jää siis toimimaan edelleen Etapin Kauhavan jäteasema, joka palvelee kunnan asukkaita siihen saakka kun Etappi vielä hoitaa kauhavalaisten jätehuoltoa.

”Etapin toimintojen loppuminen vuoden 2012 lopussa Kauhavan alueella edellyttää jäteyhtiöltä toimia ja tehtyjen investointien realisointia”, toteaa toimitusjohtaja Tenho Hakola Lakeuden Etappi Oy:stä. Etappi ryhtyy sopeuttamaan toimintaansa Kauhavan irtisanoutumispäätöksen mukaisesti siirtymäaikana ja Ylihärmän jäteaseman toiminnan lopettaminen on yksi näistä toimista.

Lakeuden jätelautakunnan määrittämä jätehuollon palvelutaso edellyttää jäteasematoimintaa jokaisessa Etapin osakaskunnassa, mikä Kauhavalla toteutuu myös siirtymäaikana, kun toiminnassa on yksi jäteasema kaupungin alueella.


Lisätietoja: Lakeuden Etappi, tuotantopäällikkö Pekka Kontio puh. 040 7748 521


» Takaisin  » Uutisarkisto